Kyllä sen jo huomaa

Syksyn nimittäin.
Se lähestyy kovaa vauhtia ja on päässyt jo ihan lähelle melkein huomaamatta. Valo on kyllä yrittänyt kertonut siitä,samoin yhtäkkiä kylmenneet aamut ja illat. Ja se kirpeän omenainen tuoksu ilmassa. Ei sitä haluaisi vaan uskoa.
Sama juttu se on joka vuosi..kesä tuntuu menneen liian nopeasti ohi eikä siitä haluaisi vielä päästää irti.
En ole vieläkään päättänyt pidänkö syksystä vai en. Rakastan kyllä syksyn valoa ja värejä ja kirpeää tuulta. Sitä,että pitkästä aikaa saa kaivaa ihanat villatakit esiin ja kietoa kaulaliinan kaulaan. Ja sitä omenan tuoksua ilmassa. Mutta harmittaa kun kesä loppuu..ja että syksyn jälkeen tulee talvi. Kauniit valot ja värit muuttuvat yllättävän nopeasti pimeäksi ja ankeaksi.
Mutta..tänään kesä oli vielä voitolla ja ilma oli aivan ihana! Aurinkoinen,tuulinen ja juuri sopivan lämmin. Kävin miehen kanssa aamukahvilla ja tulostamassa muutaman pehmolelun ohjeen hänen työpaikallaan. Katsotaan mitä niistä syntyy:)
Muuten olenkin ollut melkein koko päivän ulkona. Käynyt kävelyllä,kerännyt lapsen kanssa mustaviinimarjoja ja haudannut pienen hiiren. Lapsi tuli se kädessään parvekkeelta,luuli leluksi ja suuttui kun otin pois. Hiiri-parka oli niin pieni ja niin söpö,että melkein itku tuli. Enkä voinut vain heittää sitä jonnekin,se olisi tuntunut pahalta. Käärin sen sitten raparperin lehteen ja hautasin raparperin viereen.
Levätköön siellä rauhassa.