maanantai 30. marraskuuta 2009

Hetki sitten


..ihailin keskustan kauniita jouluvaloja ja käytin yhden syntymäpäivälahjani.
Lyhyt tukka näyttää ja tuntuu taas oudolta,mutta onneksi vain vähän aikaa. Ihan söpö se kuulemma on eikä lapsikaan pelännyt. Hyvä.
Ja joululahjalistalle tuli kaksi uutta asiaa: kuivashampoo ja suoristusrauta (sellainen pieni,millä saa tehtyä laineita ja millä en pääse polttamaan itseäni).
Kiitos.

Nyt vähän suklaakeksejä ja kutomista,hyvää yötä!

Marraskuun viimeisenä


olen..
käynyt kävelyllä vesisateessa
syönyt kakkua välipalaksi
maksanut laskuja
tutkinut vähän lahjojani
ja ikävöinyt aurinkoa.

Ihan hyvä kuu tämä marraskuu,mutta seuraava saa kyllä luvan olla valoisampi. Tai vaikka sitten lumisempi.
Kunhan ei vain ole näin pimeää.

lauantai 28. marraskuuta 2009

24


Taas yksi vuosi lisää.

Olen saanut jalkahieronnan ja muutaman ihanan lahjan.
Ja rauhassa nukutut yöunet.

Huomenna saan vielä kakkuakin.

Ihan kivaa tämä vanheneminen,sittenkin.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Tänään löysin


- söpön vaaleanpunaisen koiran liikennemerkistä
- monet jouluvalot puista ja ikkunoista
- muiston Keisari Aleksanteri II:n käynnistä täällä
- kadonneen autonavaimen astianpesukoneesta - pestynä mutta toimivana

..eivätkä jalat litistyneet uusissa kengissä ollenkaan niin paljoa kuin luulin.
Tai sitten kengät ovat venyvää mallia. No,käy minulle.


P.S Viimeksi kukaan ei arvannut kaiverruksen tarkoitusta..mutta arvaako kukaan tällä kertaa,minkä kadun varrelta tuo yläkuvan kaiverrus löytyy täältä Hämeenlinnasta? Oikein arvanneelle pieni yllätys:)

tiistai 24. marraskuuta 2009

Aion


Eilen postilaatikosta löytyi kaksi ihanaa kirjaa,liittymislahjoiksi täältä. Nopealla selailulla ne vaikuttavat oikein hyviltä valinnoilta ja ideoita on jo vaikka kuinka paljon mielessä. Seuraavaksi aionkin opetella virkkaamaan. Katsomaan miten käy.
Eilen tein myös pikaisen kahden kirpparin kierroksen Jonskun kanssa ja löysin peltilautasen ja vanhat Arabian lautaset eurolla ja kymmenellä sentillä. Ostin myös ihanat Pertti Palmrothin kengät ja olen vakaasti päättänyt saada jalkani mahtumaan niihin.

Tällä viikolla aion kenkien venytyksen (tai jalkojen litistyksen..) lisäksi myös

- siivota koko talon
- leipoa keksejä ja ehkä banaanikakkuakin
- aloittaa uuden sukkaparin kutomisen
- ostaa ja tehdä muutam
an joululahjan
- käydä lankakaupassa ostamassa virkkuukoukkuja

- kokeilla virkkaamista jos vain ehdin
- tehdä muistilistoja
- nukkua yhden yön ihan rauhassa
- mennä puolen tunnin hierontaan
- etsiä auton avaimen minkä lapsi hukkasi
- syödä miehen tekemään kakkua
- saada lahjoja


Mitä te aiotte tehdä?

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Kesämekossa


Kävimme Vehoniemessä maailman parhailla munkeilla ja hyppytornin juurella kävelemässä.
Tuli vain vähän kylmä.

perjantai 20. marraskuuta 2009

Bambi ja saurus

Kuvissa eurolla kaupasta pelastettu krysanteemi (voiko kukalla olla rumempaa nimeä?),uuden sukan alku,isän vintiltä löytyneitä ihania pikkueläimiä ja tärkeä viesti.
En kyllä yhtään tiedä,miksi tuosta ei olisi silloin joskus saanut kertoa kenellekään. Kai se oli olevinaan jokin suuri salaisuus sitten.
Hienosta viestistä huolimatta en koskaan saanut sitä Tyrannosaurus Rexiä.
Mitä vääryyttä!


Mutta..oikein hyvää viikonloppua teille kaikille ihanille!
Minä menen nyt syömään jäätelöä tähän tyrannosaurusrex-suruuni.


P.S Täällä on vielä parin päivän ajan mukava arvonta!

torstai 19. marraskuuta 2009

Saa nauraa


Tein villasukan,ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen.
Aikamoinen möhkölehän tuo on,mutta kai sen juuri ja juuri sukaksi tunnistaa.
Mies lupasi kyllä pitää,vaikka itselleni oli tarkoitus tehdä.
Mutta eihän se ole niin justiinsa.
Eihän?

tiistai 17. marraskuuta 2009

*


Ulkona on taas ihana sumu,mutta myös kovin märkää ja ikävää.
Onneksi postilaatikossa odotti kauan himoittu ja vihdoin viime viikolla tilattu Toast. Miten upea maailma sieltä avautuikaan!
Olen aivan ihastuksissani.

Kaapin perukoilta löytyi vielä suklaatakin.
Ihan hyvä tiistai.

maanantai 16. marraskuuta 2009

Melkein puolessa välissä


Tapetti on ihana,parempi kuin muistin.
Sopii hyvin meille ja tähän taloon. Hyvä.

Vielä uusi lattia,katon maalaaminen ja vähän listoja.
Sitten se olisi valmis.

Niin,ja päätöksen teko..tehdäkö huone lapselle vai meille?
Hmmm...

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Hyvä sunnuntai


Valokuvauskurssini loppui perjantaina,aivan liian aikaisin.
Harmittaa,että se oli noin lyhyt - kaikki asiat mentiin turhan nopeasti läpi eikä kuvaamiseenkaan jäänyt hirveästi aikaa.
Siitä syystä päätimmekin pitää tänään vielä yhden tunnin,ihan omalla ajallamme. Oli kivaa,kuvasimme kaupungilla ja opettajan studiolla ja taisin oppia enemmän kuin muilla tunneille yhteensä. Oho.
Mutta tuli oikein hyvä mieli.
Kaupungilla en ehtinyt etsimään kaiverruksia,mutta löysin keskeltä toria keltaisen pisteen ja oli pakko kuvata se uusien saappaideni kanssa. Saappaat löysin kolmella ja puolella eurolla Fidan mylläkkäpäiviltä. Siitäkin tuli hyvä mieli.

Sillä välin kun olin kuvailemassa,mies kävi lapsen kanssa kahvilla ja katsomassa hevosia - kivaa! Lapsi oli kuulemma ollut aivan innoissaan,uskaltautunut silittämäänkin. Seuraavalla kerralla minä tahdon kyllä mukaan!
Iltapäivällä kävin lapsen kanssa vielä moikkaamassa äitiä ja pikkusiskoa,jonka nimpparit olin unohtanut. No,viikon päästä vien hänet katsomaan tätä,se kuulemma hyvittää asian:)
Kun tultiin kotiin,mies oli tehnyt yllätyksen ja tapetoinut pikkuhuoneesta yhden seinän.
Voi että. Tuli niin hyvä mieli siitäkin.

Ihanaa kun on tällaisia päiviä. Nämä ovat niin parhaita,sellaisia,mitä joskus tulevaisuudessa muistellaan hymyillen.



P.S Jalat kuuluvat ihanalle Taika-koiralle. Hän oli tänään kaupungilla yhden kurssilaisen mukana ja joutui heti malliksemme:)

perjantai 13. marraskuuta 2009

Keskipäivän valossa


..lakkaan kynnet vaaleanpunaiseksi ja kuuntelen kesäisiä lauluja.

torstai 12. marraskuuta 2009

Tänään huomasin


että järvi voi jäätyä yhdessä yössä
että halkopinokin voi olla kaunis
että täällä pitäisi olla enemmän kahviloita
että siniset saappaat ovat vähän viileät nyt
että osaan sittenkin laittaa ruokaa
että lapsi on hurjan reipas
että minun pitää päästä lankakauppaan
että syön aivan liikaa suklaata
että viikonloppuna on antiikkimessut
että odotan jo vähän joulua

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Tekoaurinko


Aamulla ihmettelin aurinkoa,mikä ei piristänyt yhtään.
Kannoin ompelukoneen keittiön pöydälle ja pengoin kankaita.
Lapsi auttoi,kietoi kankaita ympärilleen ja veti niitä perässään ympäri taloa.
Luovutin.
Lähdin ulos,lapsi nukahti melkein heti.
Kävelin silti pienen ympyrän,kuvasin puita ja järveä,ohikulkijat katsoivat ihmeissään.
Näin naapurin pihassa tutun puun ja taitoin siitä itselleni yhden oksan,melkein yhtä hienon kuin Liivialla.
Kotona keitin teetä ja sytytin kynttilän.
Se piristi enemmän kuin aurinko.

tiistai 10. marraskuuta 2009

An alien invasion


Kirpparilta euron huivi ja viiden euron laukku.
Punainen väri yrittää selkeästi hiipiä takaisin vaatekaappiini.
Vähän epäilyttää,en ole käyttänyt punaista moneen vuoteen enkä varsinkaan laukussa.

No,katsotaan miten käy.


Ainiin,kokeilkaapas tätä,se on hauska!
Otsikko on anagrammi minun nimestäni,laittakaa tekin omanne tuonne kommentteihin:)

maanantai 9. marraskuuta 2009

Ihana sumu


Rakastan sumua ja tänään oli aivan ihana sumuinen päivä!
Joka puolella aavemaista sumua ja niin kauniita jäätyneitä puita ja kasveja.
Tuntui kuin olisin kävellyt jossain taikamaassa.

Tänään minulla oli myös mukavaa seuraa,Maria kävi pikaisella vierailulla. Vaikka hän olikin täällä vain muutaman tunnin,ehdimme hyvin herkuttelemaan ja juomaan teetä,leikkimään lapsen kanssa ja tekemään löytöjä sekä minun kaapistani että Fidasta.



Psst..löysin tämän ihanan blogin kautta aivan liian ihanan kaupan. Oi voi.
Melkein tilasin jo yhden laukun. Ja yhden mekon. Ja yhdet kengät.
Onneksi vain melkein.

lauantai 7. marraskuuta 2009

Luminen lauantai


Tänään on ollut lumista,loskaista,sumuista,märkää ja harmaata.
Mutta kuitenkin ihan mukavaa.
Kävin miehen kanssa kahvilla,lapsi nukkui ihanan pitkät päiväunet,kudoin vähän joululahjoja viltin alla,join paljon teetä,katsoin elokuvan miehen kanssa ja herkuttelin banaanikakulla.

Taisi mennä vähän laiskotteluksi tämä päivä.