Siivotonta

Siivosin maanataina ja tiistaina ja tänään eikä hommat lopu näköjään ikinä.

Maanantaina siivosin keittiön (mitä tosin ei enää huomaa..) ja vessan ja pesin ainakin sata koneellista pyykkiä. Eilen järjestelin kaikkia rojuja lattioilta kaappeihin piiloon (poissa silmistä,poissa mielestä vai mitä?) ja vein matot ulos. Tänään siivosin pupun häkin ja imuroin ja järjestin taas vähän lisää.
Mutta entäs alakerta?
Sauna?
Lattioiden pesu?
Ikkuinoiden pesu?
Pölyjen pyyhkiminen?


Ääähhh.

Niin,ei ne hommat taida loppua ikinä vaikka kuinka siivoisi.
Ja vielä kun mulla on ollut ihana pieni apulainen seurana,joka on pitänyt huolen siitä,että mitään aloitettua hommaa ei saa valmiiksi. Tai jos saa,niin se on sitten jotain vähän sinne päin.


Pieni apulainen nimittäin oppi viikonloppuna nousemaan ensin polvilleen ja sitten seisomaan kaikkea mahdollista vasten. Pito on vähän vielä hakusessa,joten raukka kopsahtelee ja muksahtelee koko ajan ja tietenkin aina pää edellä pöydän kulmaan tai hyllyn reunaan.
Ja tämän lisäksi lapsi konttaa ihan mieletöntä vauhtia,enkä meinaa enää pysyä perässä. Hui.
Mä tarvisin silmät selkään tai sitten lapselle pitäisi rakentaa pehmustettu huone. Jotenkin musta tuntuu,että kumpikaan ei taida onnistua.
Eli siihen asti joudun vahtiin lasta toisella silmällä ja oikeastaan sillä toisellakin.
Ja silti syke nousee kahteen sataan,kun pieni horjahtaa ja kuuluu kops.
Mutta seuraava kops kuuluu kyllä siitä kun nukahdan tähän koneen päälle,joten nyt siirryn kyllä pehmeämpään paikkaan..joka tunnetaan myös sänkynä:)